Pariutuminen | Jos miehen tuoksu miellyttää, sukusolut saattavat olla yhteensopimattomat
Jos nainen valitsee miespuolisen kumppanin tuoksun perusteella, ei kyseessä ole hedelmällisyyden kannalta välttämättä paras valinta.
Jos nainen valitsee miespuolisen kumppanin tuoksun perusteella, ei kyseessä ole hedelmällisyyden kannalta välttämättä paras valinta.
Poliisi kehottaa välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.
Tiktok-suosiota keräävä Komiat-orkesteri soitti kolme loppuunmyytyä iltaa Vantaan Backas-ravintolassa juhannusviikolla.
Naisten korkeudessa nähtiin huima suomalaistulos.
Soitimme kulttuuriperintöalueella tavallisten pietarsaarelaisten ovikelloja ja kysyimme, pääsemmekö yllätysvisiitille.
Tuuli kuljetti kaksikon aina vastarannalle saakka, jossa mökkeilijät tarjosivat tytöille apua.
Ruokakauppavalintoihin vaikuttavat myös esimerkiksi perheen tottumukset ja omat periaatteet, selviää HS:n lukijoiden kyselyvastauksista.
HS tavoitti kaksi ihmis-Jussia sekä Jussi-koiran, joista kaikki aikovat viettää juhannuksen mökillä. Ihmiset kertoivat suhteestaan juhlaan runon avulla.
Suomalainen pelaajakehitys on ongelmissa. Asiantuntijoiden mukaan yhtäkään suomalaista ei varata tänä kesänä kahdella ensimmäisellä kierroksella. Kiekko-Espoon lupaavan Petteri Rimpisen sen sijaan odotetaan saavan varauksen.
Eikö kodin pitäisi olla se turvallinen tila, jossa ei tarvitse vetää keuhkoihinsa naapurin tupakansavun syöpää aiheuttavia myrkkyjä?
Kaksi viikkoa antaa aikaa neuvotella eri osapuolten kesken ja yrittää päästä neuvottelutulokseen ilman laajempaa konfliktia.
Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам объективный срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть — онлайн (с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии).
123ru.net — живые новости в прямом эфире!
В любую минуту Вы можете добавить свою новость мгновенно — здесь.